Miksi yleiskaava ei kelpaa?

Helsingin uusi yleiskaavaehdotus on antanut paljon keskustelun aihetta ja saanut runsaasti vastustavia kannanottoja asukkailta. Asukasjärjestöt ovat jo kolmatta vuotta kokoontuneet keskustelemaan näkemyksistään ja useimmat ovat esittäneet kirjallisen kantansa ehdotukseen. Tämä käsillä oleva kirje on laadittu asukasjärjestöjen avoimen yhteiskokouksen päätöksellä pyrkien herättämään kaupunginhallituksen näkemään käsillä olevan ehdotuksen vakavat puutteet. 1. Yleiskaavan lähtökohdat ovat liian visioluonteisia johtaakseen hyvään kaavallisen ohjaukseen. Yleiskaava perustuu pääkaupungin kasvuolettamukseen, joka on epärealistinen. Helsinki on kasvanut menneen 40 …

Helsinkiin yli puolet Suomen väestönkasvusta 2016–2050?

Helsinkiläinen startup-yrittäjä ja tutkija Tapio Pitkäranta tarkastelee Helsingin yleiskaavaehdotuksen pohjaksi valittua väestönkasvuennustetta Avointa ajattelua -blogissaan ”Onko Helsingin yleiskaavan pohjana oleva väestöennuste toive” Tilastokeskuksen ennustamasta Suomen väestönkasvusta Helsinki suunnittelee saavansa yli puolet, mitä ei ole tapahtunut kuin kerran 60-luvulla, kaupungistumisen huippuaikana. Seurauksena on yleiskaavaehdotus, jossa ennennäkemättömällä tavalla tuhotaan virkistys- ja kulttuurialueita. Laitetaan yhdessä yleiskaavaan tolkkua! Allekirjoita kuntalaisaloite, jaa tietoa Facebookissa ja Twitterissä! Voit myös osallistua kuntalaisaloitteeseen tulostamalla lomakkeen ja keräämällä nimiä …

Kaupunki, jolle ei kompromissiehdotukset kelpaa

Kaupunki, jolle ei kompromissiehdotukset kelpaa, koska ‪päätökset on jo tehty‬. Allekirjoita kuntalaisaloite ja tutustu Yleiskaavaehdotukseen mobiilikartalla yleiskaavauusiksi.fi/mobiilikartta Mobiilikartan kautta voit myös lähettää sivuillemme havaintojasi yleiskaavaehdotuksesta. Voit myös levittää tästä tietoa Facebookin kautta, tykkäämällä ja jakamalla

Tutustu yleiskaavaehdotukseen puhelimellasi

Voit nyt tutustua yleiskaavaehdotukseen helposti puhelimellasi. Kävele haluamaasi paikkaan, avaa sivu yleiskaavauusiksi.fi/mobiilikartta paikanna itsesi yleiskaavaehdotuksen kartalle (Helsingin kaupungin karttapalvelussa kartta.hel.fi). Kun olet tarkastellut karttaa, voit palata takaisin sivulle yleiskaavauusiksi.fi/mobiilikartta ja kirjoittaa havaintosi lomakkeelle. Lomakkeella on valmiiksi valittavia vaihtoehtoja ja vapaa tekstikenttä. Jos laitat lomakkeelle myös sähköpostiosoitteesi, saat muistiinpanoistasi kopion omaan sähköpostiisi. Jos haluat tarkastella yleiskaavaehdotusta kätevästi omalta tietokoneeltasi, tarkastele karttaa Yleiskaava uusiksi -sivuilta. Jos upotettu kartta ei näy tai haluat …

Epärealistinen kasvuennuste

Helsingin uusi väestötavoite ja yleiskaava perustuvat epärealistiseen kasvuennusteeseen. Siitä huolimatta Helsingin sisääntuloväyliä ja puistoja aiotaan kiireellä typistää ja merkittäviä kulttuuriympäristöjä hävittää asunrakentamisen tieltä. Lähteet: Helsingin seudun aluesarjat, aluesarjat.fi, ”Helsingin väkiluku 1.1.1875-1993 ja vuodenvaihteissa 1993/94-2013/14” (musta käyrä) ”Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2014-2050”, Tilastoja 2013:29, liitetaulukko 1 ss. 41-42 (punainen käyrä), 13_09_18_Tilastoja_29_Vuori.pdf

Kerää allekirjoituksia

Kerää sinäkin allekirjoituksia aloitteeseen ja auta pelastamaan kotikaupunkisi monimuotoisuus! Voit tukea tätä kuntalaisaloitetta keräämällä nimiä oheiselle PDF-lomakkeelle, jonka voit tulostaa. Muistathan tähdentää allekirjoittajille, että aloite tulee allekirjoittaa vain joko sähköisesti tai paperilla, ei sekä että! Kaikkien allekirjoittajien pitää olla äänioikeutettuja helsinkiläisiä. Muut allekirjoitukset hylätään. Toimita täytetyt lomakkeet tähän osoitteeseen: Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus Tuomarinkyläntie 1 00690 HELSINKI Allekirjoituksia kuntalaisaloitteeseen kerätään 30. syyskuuta asti. Toimitathan täytetyt lomakkeet kuitenkin perille jo hyvissä ajoin. Kiitos!

Yleiskaavaehdotus käsittelyssä 7.6.2016

Yleiskaavaehdotuksesta jätettiin yhteensä 1444 muistutusta. Eniten muistutuksia jätettiin seuraavista alueista: Keskustelua käydään Facebookissa ja Twitterissä myös hashtagilla #yleiskaava Yleiskaavaehdotusta käsitellään seuraavan kerran kaupunkisuunnittelulautakunnassa tiistaina 7.6.2016. Ehdotus sisältää vain vähäisiä korjauksia runsaasta palautteesta huolimatta. Yleiskaavaehdotukseen on saatava tolkku! Miten voit vaikuttaa? Helpoin tapa on allekirjoittaa kuntalaisaloite Oikeusministeriön kuntalaisaloite.fi-palvelussa verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella Käy myös tykkäämässä kuntalaisaloitteen Facebook-sivuista ja seuraa Twitteriä Kaupunkisuunnitteluviraston tiedote 26.5.2016: Tarkistettu yleiskaavaehdotus lautakuntaan 7. kesäkuuta 2016 Yleiskaavaehdotuksen kaikki aineistot: …

Lehdistötiedote 23.5.2016

Yleiskaava halutaan kuntavaaliteemaksi Kaupunkilaisten tyytymättömyys Helsingin uuden yleiskaavan valmisteluun kasvaa. Lauantaina 21.5.2016 Tuomarinkylän kartanolla järjestetyssä info- ja keskustelutilaisuudessa julkistettiin uusi kuntalaisaloite. Aloite arvostelee ankarasti yleiskaavaehdotuksen lähtökohtia ja ratkaisuja sekä asukkaiden mielipiteitten sivuuttamista. Tämän johdosta aloitteessa vaaditaan yleiskaavan palauttamista uudelleen valmisteluun, mikä siirtäisi yleiskaavasta päättämisen huhtikuussa 2017 kuntavaaleissa valittavalle valtuustolle. Kuntalaisaloitteen alullepanijat uskovat, että korjaamalla tarvittavan rakentamisen määrää koskeva laskelma voidaan pitkälti välttää kaupunkilaiset suututtanut viher- ja virkistysalueiden ja kulttuuriympäristöjen rakentaminen. …

Lehdistötiedote 16.5.2016

Uusi kuntalaisaloite: yleiskaavasta tehtävä päätös vasta seuraavalla valtuustokaudella Valmisteilla oleva yleiskaava uhkaa muuttaa Helsinkiä voimakkaasti kohdistamalla mittavaa rakentamista kaupungin nykyisille viher- ja virkistysalueille sekä rakennettujen kulttuuriympäristöjen alueille. Kaavaprosessia on viety eteenpäin vaihtoehdottomana, lakisääteiset vaikutusmahdollisuudet sivuuttavalla perusasenteella. Yleiskaavaehdotus on laadittu vuonna 2012 valitun valtuuston toimikaudella, ja sama valtuusto aikoo päättää yleiskaavasta loppuvuonna 2016. Tämä merkitsisi, että helsinkiläisillä ei olisi vaalien suomaa vaikutusmahdollisuutta oman kotikaupunkinsa tulevaisuudenkuvaan. Menettely rikkoo perusoikeuksia. Yleiskaava on palautettava …

Kuntalaisaloite

Helsingin kaupungin asettama uusi väestötavoite ja sitä toteuttava yleiskaavaehdotus ovat ylimitoitettuja. Toteutuessaan kaupungin esittämällä tavalla ne pilaisivat kotikaupunkimme supistamalla merkittävästi virkistysalueita ja hävittämällä kulttuuriympäristöjämme. Helsinkiläisillä ei ole ollut perustuslain mukaista mahdollisuutta vaikuttaa äänestämällä kotikaupunkinsa tulevaisuuskuvaa rajusti muuttavaan päätöksentekoon. Yleiskaavan hyväksyminen tämänhetkisessä muodossaan nykyisen kaupunginvaltuuston toimikaudella olisi demokratian perusperiaatteiden vastaista. Me äänioikeutetut helsinkiläiset vaadimme Helsingin yleiskaavan palauttamista valmisteltavaksi kohtuullisten väestötavoitteiden pohjalta. https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/2763 Voit myös tulostaa lomakkeen ja allekirjoittaa sen sekä kerätä …